2.10.2018

Sonia ja Stella valmistautuvat MM-kisoihin

Jäsenemme ja valmentajamme Sonia Delatte sekä sheltti Stella osallistuvat tänä viikonloppuna järjestettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin Ruotsissa, Kristianstadissa. Miltä Soniasta tuntuu ennen lähtöä? Luottaako hän Stellan taitoihin? Millaista kannustusta Sonia toivoo saavansa kisapaikalla? 

Sonia kertoi kaksi päivää ennen Tukholman-laivaan nousemista, mitä ajatuksia lähestyvät kilpailut herättävät:


 

14.8.2017

Hyppy tuntemattomaan – Ensimmäistä kertaa Suomenmestaruuskisoihin

Asettamani tavoite päästä kisamaan SM-kisoihin toteutui pääsiäisenä Jyväskylässä tuplanollan myötä. Siitä alkoi valmistautuminen kohti Lappeenrantaan. Kaikki olisi uutta ja jännittävää, sillä tämän tapaista kisakokemusta ei vielä matkan varrelle ollut aiemmin tullutkaan. Aivan uutta olisi kilpailla yksilökisaajana, mutta sen lisäksi myös ATT:n medijoukkueen jäsenenä! 

Perjantai – matka kohti Lappeenrantaa

Perjantaina lähdin ajamaan kohti Lappeenrantaa. Neljässä ja puolessa tunnissa ehti hyvin pohdiskella, mitä oltaisiin tulossa kokemaan. Lappeenrantaan päästyä suuntasimme ensin hotelliin, jossa tavarat äkkiä huoneeseen. Pian matka kuitenkin jatkui kohti kisapaikkaa yhdessä seurakavereiden kanssa. Paikanpäällä kisapaikalla tapahtui ilmoittautuminen sekä kisateltan pystytys. Kisapuistosta löytyi kaksi jäähallia kilpailijoiden kisatelttojen käyttöön. Toinen halleista oli rajattu juoksunarttujen käyttöön – joten valikoiduimme ensimmäiseen halliin. 


Telttakylää jäähallissa, sekä ATT:n Manu, Loru ja Stella

Jäähalli oli hyvä ja rauhallinen paikka kisateltoille. Sisällä oli ihanan viileä kuumana kisapäivänä, sekä rauhallista. Lisäksi sinne kuuluivat kuulutukset joten koko ajan pystyi olemaan tilanteen tasalla. Seurasimme muutaman perjantain kisailijan suorituksen (3-luokan iltakisat), jonka jälkeen lähdimme takaisin kaupunkiin. Illalla osa seuralaisistamme kokoontui syömisen merkeissä. Ensikertalainen sai hyviä neuvoja kisapäivää varten. Yhdessä vietetty aika ennen kisoja toi hyvää energiaa seuraavan päivän kisoja ajatellen.


ATT:n jengiä syömässä perjantai-iltana

Lauantai – Hyppy tuntemattomaan

Lauantaiaamu alkoi jännittävissä tunnelmissa. Ensikertaiselle oli paljon ajateltavaa, mitä kaikkea päivä toisi mukanaan. Kisapaikalle siirryimme hyvissä ajoin seuraamaan kisojen kulkua. Jokaiselle kokoluokalle oli omat kenttänsä vieretysten. Pikkuhiljaa oma vuoro alkoi lähestymään ensimmäisten koirakoiden mentyä. Jännityksen määrä oli aivan älytön. 


Kisapaikka ja kolme ulkokenttää
 
Teltassa lepäämässä ja katsomassa livestreamiä ennen omaa ratasuoritusta

Medien radan oli suunnitellut Rauno Virta. Makseilla Petteri Kerminen sekä mineillä italialainen tuomari Sandra Deidda. Joukkueita oli yhteensä 219 (66 mini, 69 medi ja 84 maxijoukkuetta). Maxeille sijoitus joukkueradalta 9! ATT MINIT KULTAA! Onnea koko joukkueelle: Sonia & Stella, Katja & Ässä, Petra & Manu, Emma & Niki, sekä Rita & Poca. Huippusuoritus koko joukkueelta!!

Sunnuntai – ”Don´t fear!”

Sunnuntaiaamu alkoi hyvissä tunnelmissa. Edellisen pitkän päivän jälkeen uni oli maistunut. Aamupalan jälkeen malttamattomana kohti kisapaikkaa. Medien yksilöiden hyppyradan tuomarina toimi Italialainen Sandra Deidda. Maxeilla Rauno Virta sekä mineillä Petteri Kerminen. Itselleni italialainen Sandra oli aivan vieras tuomari. Jännityksellä tietenkin odottaen mitä hän olisi meille keksinyt.

Rohkeutta radalle antoi tuomarin puhuttelu. Sanda painotti ”Don’t fear” – älä pelkää, tällä radalla pitää uskaltaa ohjata ja liikkua – muuten siitä ei selviä. Puhuttelu antoi itselle paljon rohkeutta lähteä tutustumaan rataan. Meidän rata: https://www.youtube.com/watch?v=2YT6x4obess
 
Kisailijoita yksilöissä yhteensä 708, mineissä 214 – medeissä 242, sekä maxeissa 252.
ATT:ltä Suvi&Maggie sijalla 5 - onnittelut!

Jälkimainingit kisojen jälkeen 

Askel arvokisamaailmaan tuli otettua. Harppaus tuntui isolta mutta totisesti sen arvoiselta. Matkan varrella tuli ihan älytön määrä lisäoppia ja kokemusta. Viikonloppu kului nopeasti yhdessä ystävien kanssa. Iso kiitos kaikille! Tämän kokemuksen tuomana on hyvä jatkaa harrastamista, kisaamista sekä unelmointia eteenpäin.
 
Keep dreaming

Sanna ja Loru 


Teksti: Sanna Hovila

6.6.2017

Esittelyvuorossa ATT:n Sm-medijoukkue!


Shetlanninlammaskoira 
Amazing Avici Of Endless Bina’s Love “Riski” ja Jenna Kantola



Shetlanninlammaskoira 
Päättymätön Taika ”Loru” ja Sanna Hovila



Kromfohrländer 
FI MVA Krumme Furche Hawaian Lei ”Lei” ja Jaana Mero



Kooikerhondje 
FI MVA FI AVA FI AVA-H PMJV-13 Oorbellen Maggie ”Maggie” ja Suvi Reini



Varakoirakko 
Islanninlammaskoira 
Nuppusen Nattanemona ”Natta” ja Kaisa Saarinen



Kuvat: Rita Larjava

4.6.2017

Esittelyssä ATT:n Sm-maksijoukkue 2017!

Seuraavaksi esittelemme ATT:n Sm-maksijoukkueen, joille kaikille esitettiin seuraavat kysymykset:
 
- Ohjaajan nimi
- Koiran virallinen nimi ja kutsumanimi
- Rotu
- Ikä
- Kuinka monetta kertaa osallistut agilityn SM-kisoihin? Monennetko tämän koiran kanssa?


Mia ja Kasku
1. Koirakko

Ohjaaja: Mia Tikkanen
Koira: FI AVA Kauhee Smok, ”Kasku”
Rotu: Australiankelpie
Ikä: 4v 7kk
Ohjaajalle tulevat SM-kilpailut ovat kolmas kerta ja Kaskulle toinen kerta. Joukkueessa ollaan ensimmäistä kertaa.




Anna ja Nala

2. Koirakko

Ohjaaja: Anna Laakso
Koira: FI AVA, FI AVA-H Ounou Metka Mustamaija, ”Nala”
Rotu: Australianpaimenkoira
Ikä: 5v 4kk
Nalan kanssa kolmannet SM-kilpailut, joista tulevat kilpailut ovat toiset yksilöissä ja ATT:n joukkueessa.




Tyyni-Tuuli ja Elda



3. Koirakko

Ohjaaja: Tyyni-Tuuli Kosonen
Koira: FI AVA Nadador Diosa de las Flores, ”Elda” 
Rotu: Espanjanvesikoira 
Ikä: 6v 10kk
Viidennet SM-kilpailut ohjaajalla ja koiralla.





Esa ja Becks
4. Koirakko (Ankkuri) & Joukkueenjohtaja

Ohjaaja: Esa Lehdistö
Koira: FI AVA, FI AVA-H Johan On Boogie, ”Becks”
Rotu: Bordercollie
Ikä: 3v 10kk
Ohjaajalle SM-kilpailut ovat yhteensä kahdeksannet. Becksille toiset niin yksilöissä, kuin joukkuekisassa ja nyt ekaa kertaa ATT:n joukkueessa.



Suvi ja Siro

Varakoirakko

Ohjaaja: Suvi Väliharju
Koira: Shadoway's Forever Magic, ”Siro”
Rotu: Bordercollie
Ikä: 6v 11kk
Ensimmäiset SM-kilpailut molemmille.




2.6.2017

ATT:n SM-minijoukkue vuosimallia 2017 esittäytyy!

Katja ja Ässä (kuva: Sirpa Saari)

Katja Nieminen ja Didaktic’s Supernova ”Ässä” 
 
Katja on osallistumassa agilityn SM-kisoihin viidettä kertaa. 4,5 -vuotiaalle kääpiöpinseri Ässälle SM-kisoihin osallistuminen on kolmas kerta. Katja on lähdössä tänä vuonna SM-kisoihin huippufiiliksellä ja on tyytyväinen siihen, että juuri Ässä on hänen kisakaverinaan. Katja toivoo parantavansa yksilökisassa edellisten vuosien tuloksia. Joukkueradalle he lähtevät tekemään parhaansa ja toivoen joukkueena hyvää kokonaistulosta.


Niki

Emma Ojala ja Bilgepump’s Geisha ”Niki”
 
Emma on osallistumassa jo kuudetta kertaa agilityn SM-kisoihin schipperke Nikin kanssa. Tänä vuonna Niki viettää joukkuekisapäivänä 9-vuotissynttäreitään. Emma toivoo kisasään olevan hyvä ja he lähtevät kisaan ilman odotuksia. Emma uskoo varmuuden olevan heidän vahvuutensa Nikin kanssa ja he lähtevätkin tekemään joukkueradalta puhdasta suoritusta - ”Nollalla maaliin”.


Petra ja Manu (kuva: Simo Aro)

Petra Malin ja Magnum ”Manu” 
 
Petralle ja kohta 8 vuotta täyttävälle kääpiöpinseri Manulle SM-kisoihin osallistuminen on viides kerta. Petra on lähdössä Lappeenrantaan odottavaisin mielin, sillä kyseessä saattaa olla Manun viimeiset SM-kisat. Petrasta on todella hienoa päästä tänäkin vuonna osallistumaan ja edustamaan omaa seuraa. Petra toivoo, että he kykenevät Manun kanssa tekemään heidän oman parhaan mahdollisen suorituksensa. Yksilökisassa Petran toiveena on päästä pitkästä aikaa finaaliradalle. Tämän koirakon vahvuutena on nollavarmuus ja kyky luottaa yhteiseen tekemiseen, jota on harjoiteltu jo pitkään. He lähtevät radalle asenteella ”kaikki tai ei mitään”.


Sonia ja Stella (kuva: Tiina Kontto)

Sonia Delatte ja Shetwood Dazzling Lady ”Stella”

Sonia ja shetlanninlammaskoira Stella osallistuvat neljättä kertaa yhdessä SM-kisoihin. Stellalla on ikää tällä hetkellä 5,5 vuotta. Sonia on lähdössä hyvillä mielin kisaamaan vaikka luonnollisesti kisoihin liittyy myös ripaus positiivista jännitystä. Joukkueradalle he lähtevät tekemään tulosta kun taas yksilökisassa he aikovat ottaa todennäköisesti rohkeammin riskejä. Joukkueen ankkurina Sonia toivoo tietenkin, että joukkuetoverit asettavat suorituksillaan hänelle ja Stellalle mahdollisimman myöhäisen lähtöpaikan.


Rita ja Poca

Rita Larjava ja Coppercoat’s Pocahontas Heel ”Poca” 

Ritalle ja 6,5 -vuotiaalle lancashiren heeler Pocalle SM-kisoihin osallistuminen on ensimmäinen kerta. Heillä on tärkeä rooli ATT:n minijoukkueen varakoirakkona. Tälle koirakolle pelkästään osallistumisoikeus SM-kisoihin oli tavoitteiden täyttymys. He lähtevät yksilökisoihin fiilistelemään ilman minkäänlaisia tavoitteita.


Koosteen joukkueen tunnelmista on koonnut minien joukkuejohtaja Sonia Delatte

21.5.2017

ATT:läiset maailmalla - Matka hollanninpaimenkoirien MM-kisoihin Etelä-Saksaan

Alkuvuodesta Pehkosen Tiina lähti heittämään ehdotusta, että lähtisin mukaan hollanninpaimenkoirien MM-kisoihin Etelä-Saksaan toukokuussa. Hän oli ollut vuosi sitten samassa tapahtumassa ainoana agilityn edustajana Suomesta ja oli menossa myös tänä vuonna. Aluksi vähän meinasin, että kuulostaa liian hienolle meille, mutta yllytyshulluna ja matkailuhulluna en osannut sanoa ei. Ja mikäpä siinä, kisoissa oli kaikki luokat, niin pääsisimme kakkosiin kisaamaan. Tai niinhän minä luulin, kunnes omissa ATT:n kisoissa hieman ennen reissua tulikin kaksi luvaa lisää kakkosista ja siirto kolmosiin. 

No meidän kokemukset kolmosista ennen reissua olivat kolme starttia. Moneen kertaan mietin, että onko tässä nyt mitään järkeä lähteä monen tuhannen kilometrin päähän kokeilemaan kolmosia. Onneksi oli ne kannustavat henkilöt, jotka sanoivat, että anna mennä. Muutenkin kannustus lähteä oli uskomattoman hienoa, kiitos kaikille usealla tavalla reissua tukeneelle ja yllyttäneelle. 

Reissuun lähtöön toki liittyi monenlaisia ongelmia. Pahimmat olivat, että Taika sai pissatulehduksen kolme viikkoa ennen reissua. Onneksi selvittiin ihan karpalojauheella, kun tulehdus huomattiin ajoissa. Tämän jälkeen teki juoksut. Viittä päivää ennen reissuun lähtöä, viimeiset treenit ja Taika ensimmäistä kertaa ikinä alkoi vinkua tosi oudosti. Oli varmasti raskain treeni-iltani tähän mennessä, kun syytä vinkumiseen ei nähnyt mistään. Kiitos ihan superisti treenikavereille Loimaalla ja Esalle, jotka kestivät ”hieman” tunteikasta ohjaajaa. Tässä kohtaa iso kiitos myös Herpolan Niinalle DH-fysioon, joka jo samana iltana lupasi järjestää viikonlopuksi meille ajan. Niinan käsittelyssä oireilun syyksi löytyi erittäin jumissa olevat selkälihakset ja reidet, ilmeisesti juoksut ja runsas nuoleminen (sekä pissatulehdus, että juoksut) olivat aiheuttaneet jumit. Suunnitelmana oli, että matkaan lähdetään, seurataan tilannetta, koira lepäilee kisoihin asti viikon päähän ja aina kun mahdollista otetaan ravilenkkejä ja -hetkiä.

Reissuun lähdettiin heti vapun jälkeen tiistaiaamuna. Ensimmäisenä matkapäivänä matkaan sisältyi laivamatka Helsinki-Tallinna ja siitä ajo Viron, Latvian ja Liettuan läpi Pohjois-Puolan Suwalkiin, vajaat 800 kilometriä. Matkalla oli ihana huomata, miten luonnosta tuli kokoajan vihreämpi ja näin ekaa kertaa omissa tolpissaan pesiviä haikaroita. Majapaikka Suwalkissa oli järven rannalla, ihan omassa rauhassa oleva urheilukeskus, joten siinä pääsi mukavasti hieman lenkkeilemään. Yöllä tosin sai kiittää onneaan, että koira osaa rauhoittua; hotellissa oli juhlat, käytävillä väkeä ja ei-niin-hyvä äänieristys. 




Toisena päivänä, keskiviikkona, ajoimme Puolan laidalta toiselle, Wroclawiin, reilut 600 kilometriä. Puolan moottoriteillä oli rauhallista, tosin syykin selvisi, Puolassa oli kansallispäivä. Myös kaikki kaupat oli suljettu, joten jäi vähä suunnitellut shoppailut vähemmälle. Wroclaw oli todella kaunis kaupunki, kannattaa pitää mielessä, jos siellä päin liikkuu ja toki majoitukset olivat reissussa edullisimmat Puolassa.

Torstaina matkamme oli Wroclawista Saksan puolelle. Hieman oli aikaa ostoksille, niin lähiostoskeskuksesta tarttui mm. uudet speedcrossit mukaan edullisesti. Matkalla saattoi myös huomata, että äänikirjat on noin pitemmillä matkoilla aika jees. Liikenne kaiken kaikkiaan oli joutuisaa, ruuhkissa vietimme ehkä noin puolisentuntia ja senkin vaan tietöiden takia. Yhtäkään kolaria emme nähneet koko reissulla. Rekkoja kyllä senkin edestä.

Majapaikkamme oli pieni ihana kylä Meckesheim, jonne tuli matkaa Wroclawista vajaa 800km. Illalla teimme ihanan lenkin maaseudun pelloilla, Taika irti, Nikita hihnassa pupujen ja peurojen takia. Siellä oli täysi kesä, rypsi (tai rapsi?) oli lähes puolitoistametristä ja täydessä kukassa, tällä lenkillä saattoi melkein jo tarjeta t-paidassa. Illalla kävimme syömässä paikallisessa pienessä ravintolassa, jossa oli paljon paikallista, iäkkäämpää väkeä iltaa viettämässä. Jos 5 sekunnin täyttä hiljaisuutta meidän astuessa sisään ei lasketa, meidät otettiin kuin kotiin. Ruoka-annokset oli järjettömän isot (piti pihvistä kolmannes laittaa nenäliinassa taskuun Taikalle, ettei näyttäisi ettei ruoka maistunut). Naapuripöytien vanhemmat ihmiset ohi mennessään toivottivat meille hyvää ruokahalua ja lähtiessään hyvää illanjatkoa. Uskomatonta tuo ystävällisyys!

Perjantaiaamuksi jäi matkaa vain vähän kisapaikalle, n. 200km. Kisat järjestettiin aivan Saksan ja Ranskan rajalla olevassa pikku kylässä Jechtingenissä. Olimme kovin otettuja, kun saapuessamme kylään, kylään tervetulleeksi toivottavan kyltin vieressä oli ilmoitus, että kylässä olisi koiraurheilun maailmanmestaruuskisat. Kisapaikalla pääsimme testaamaan esteitä. Kauhistusta ehkä vähän aiheutti rengas, joka oli todella kovaa muovia ja rengas oli todella paksu! Aluksi epäilimme sitä hajoamattomaksi, mutta kunnon lyönti, niin että kädessä kihelmöi, sai renkaan hajoamaan. Muutoin tuntui hyvältä saada ottaa muutama este Taikan kanssa, koska edelliset treenit oli mitä oli ja itsellä oli pelko, että jos kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa. Koira kuitenkin vaikutti ihan hyvälle.




Muut suomalaiset olivat tulleet autoillaan jo aiemmin paikalle, toiset ottaneet hieman lomapäiviä, toiset treenatakseen jo kisaolosuhteissa mm. jälkeä ja toki antaakseen koirille matkan jälkeen toipumisaikaa. Suomen joukkueeseen kuuluimme me kaksi agilityn edustajaa (maxi3), yksi tokoilija, joka kisasi myös agilityssa (EVL, maxi3), sekä 4 ipoilijaa (kolme ipo3, yksi ipo1). Kaikenkaikkiaan hollanninpaimenkoiria oli kisaamassa yli 100, 16 eri maasta. Pääosin kaikki lyhytkarvaisia, muutama karkeakarvainen oli mukana. Hollanninpaimenkoirien historiassa isoin tapahtuma ikinä. Oli se aika uskomaton tunne, kun perjantaina avajaisissa isolle nurmikentälle saapui 100 hollanninpaimenkoiraa ohjaajineen edustaen omaa maatansa ja ihan muutamaa pientä keskustelua lukuun ottamatta, kentällä koirat käyttäytyivät erinomaisesti, vaikka avajaistilaisuus ei ihan lyhyt ollut kaikkine maammelauluineen ja puheineen. Tämän jälkeen oli eläinlääkärin tarkastus (lue: tarkistettiin mikrosiru) ja ipon suoritusten järjestyksen arvontaa. Reissun upeimmat kelit osuivat perjantaille avajaisiin, jolloin oli aivan t-paitakeli. 




Kisa-ajan majoituspaikkana toimi Ranskan puolella oleva Heidolsheimissa talo, jonka joukkueenjohtaja oli vuokrannut airbnb:n kautta. Kaikille omat huoneet, mikä oli todella hyvä, Taika edelleen tuoksui ilmeisen hyvälle joukkueenjohtajan turistipappakoiran nenään. 

Lauantain kannustimme ipossa suorituksiaan tekeviä ja samoin tokoilut olivat lauantaina. Vettä jo satoi paikoitellen ja oli aikaisen kuraista. Tiinan kanssa teimme hieman pitemmän lenkin, josta tuli vielä vähän pidempi metsässä, kun ihan ei kartat pitäneetkään paikkaansa puhelimissa. Koirat kuitenkin taisivat Rheinissä käydä uimassa ja muutama kuva tuli otettua kukkametsässä. 





Sunnuntaina jatkui sitten ipoilijoiden suoritukset ja vuorossa oli myös agility. Satanut oli yö ja aamu, mutta sade taukosi sopivasti agilityn ajaksi. Hieman hirvitti luonnonnurmen liukkaus, mutta todella hyvin nurmi oli veden imenyt itseensä. Noottia kisajärjestäjille saattoi antaa siitä, että kukaan ei oikein tiennyt mistään mitään ja muutoksia aikatauluihin sateli kokoajan, tosin niitä ei tiennyt kuin ne, jotka ymmärsivät hyvin epäselviä saksankielisiä kuulutuksia. Itse olin käynyt lauantai-illalla sanomassa, että koirallani on juoksut, miten kuuluu toimia. Minulle luvattiin, että kisapaikalla on matto ja että pitää ilmoittautua tuomarille tuomarin puhuttelussa. Näin tein, mutta yllättävää, mattoa ei ollut missään. Ystävällisesti saksalainen kisakumppani lainasi pyyhettä, kun omasta autosta ei löytynyt kuin koirien häkinaluset ja niitä ei märkään maahan viitsinyt laittaa. Myös suoritusvuoro siirtyi viimeiksi. Mutta tämä tuomari ansaitsee extramaininnan, hyvin selkeästi kertoi kaiken myös englanniksi ja huuteli meille tietoja, kun muuten kuulutettiin saksaksi. 




Ensimmäiseksi oli vuorossa agilityrata. Hannan vauhtitykki taisi keretä mennä hieman omaa rataa ja Tiinan Nikitakin hyppäsi yhden hypyn väärästä suunnasta, oli ilmeisesti Nikitan mielestä liian helppo rata. Taikan kanssa alku meni suhteellisen hyvin, kunnes olisi hyvin omatoimisesti pitänyt osata hakea putkesta tullessa kepit. Noh, siitä vitonen. Oma pää ei ihan kestänyt jännitystä ja sain Taikan tiputtamaan myös viimeisen riman, kun jätin radan vähän kuin kesken. Kuitenkin tulos 10 ja sijoitus 7/19. Toinen rata oli hypäri. Paineita kasattua päähäni liikaa ja meni aivan varmisteluksi ja samalla myöhässä olemiseksi. Rengaskin ilmestyi radalle ja sitä varmistelemalla varmistelin. Koira toimi kuten pitikin, kaksi kieltoa ohajaajan huolimattomuudesta ja jostain syystä jätti kepit kesken (taisi olla eka kerta kisoissa ikinä (?)) ja ne uusimme alusta, niin pari sekuntia saatiin vielä yliaikaakin. Tästä huolimatta loppusijoitus 7/19. Sinänsä ihan tyytyväinen, koira toimi, vaikutti ettei pahasti ainakaan ollut jumissa ja me uskallettiin kuitenkin osallistua. Saatiin pari riviä kisakirjaan, jos sinne enää ei tulekaan muuta. Hampaankoloon toki jäi vaikka kuinka. Hannalla toinen rata oli myös hylätty ja Tiinalla tulos 5 ja olisi tällä radalla sijoittunut sijalle 2. 




Agilityn voitto meni Tsekkeihin, toinen sija Saksaan ja kolmas Kreikkaan. Aivan mahtavia suorituksia! Ylipäänsä Suomen joukkueen parhaasta tuloksesta vastasi Sanni ja Raina, olivat elämänsä ekassa ipokokeessa ja saivat ykköstuloksen ja sijoittuvat ipo1 –luokassa toiseksi!
Kisojen jälkeen oli jälleen tilaisuus kentällä, jossa parhaat palkittiin ja sai Taikakin oman mitalinsa, kuten muutkin osallistujat. Kisojen jälkeen kävimme melkein koko Suomen joukkue kimpassa syömässä ja ilta otettiin sitten rennosti.






Takaisintulomatka alkoi maanantaiaamulla. Päätettiin nyt hoitaa se reissun sivistysosuus ja kävimme katsomassa Colmarin kaupungin lähistöllä. Itse asiassa mennessä emme tienneet mitä Colmarissa on hienoa, kaikki vaan sanoivat, että menkää käymään siellä. Colmar paljastui erittäin kauniiksi ranskalaiseksi kaupungiksi, erittäin koristeellisten talojen reunustamia katuja paljon. Kaupunki olisi ollut kauniilla kelillä todella nätti, nyt oli noin +10 astetta kova tuuli ja vielä jokin maailmansodan päättymispäivä, joka Ranskassa on kansallispäivä, niin liikkeet olivat pääosin kiinni. 




Tämän jälkeen ajelimme n. 450 kilometriä Kölniin, jossa oli reissumme seuraava majoitus. Kölnissä oli juuri alkanut MM-jääkiekkokisat, hieman harmitti, ettemme saaneet reissuun mahdutettua vaikka yhtä matsia. Hotellille veimme tavarat ja lähdimme hotellin vieressä olevaan puistoon. No jouduimme vaihtamaan puistoa, kun meille selvisi, että puisto on eristetty maailmansodanaikaisen 250 kiloa painavan pommin takia. Onneksi lähistöllä oli toinenkin kaunis puisto.

Kölnissä tiistaiaamuna toteutimme matkamme toisen kulttuuriosion, kävimme katsomassa Kölnin tuomiokirkon. Pitkästä aikaa aurinkokin näyttäytyi, niin nautimme viinit kirkkoa ihaillen. Tokikaan lämmin ei edelleenkään ollut. Hieman shoppailua ja sitten kohden tämän päivän ajourakkaa, reilu 600 kilsaa Tanskaan. Travemundiin poikettiin syömään ja pienessä Pohjois-Saksan kaupassa ostamassa muutamat viinit ja sitten pikapikaa lautalle, joka vei meidät 1,5 tunnissa Tanskan saarelle ja Mariboon. Majoituspaikka Tanskassa oli ihana B&B –paikka maaseudulla ja koska saapumisemme oli hieman myöhään, meille oli jätetty avaimet nimellä ulko-oveen ja ohjeet miten löytää huone suomeksi (googlesuomella). 

Viimeisen reissupäivän urakka oli illaksi Viking Amorellalle Tukholman satamaan eli noin 800 kilometriä. Matkalla oli taas paluu todellisuuteen, matkalla satoi mm. räntää. Hetkellisesti oli kaunista ja aurinkoistakin ja todella kiva pysähdyspaikka oli Brahehus, n. kaksi ja puoli tuntia Tukholmasta. Hieman siinä tehtyjä polkkakarkkeja evääksi ja tien toisella puolella oli linnan rauniot, mitkä piti koiran kanssa käydä katsomassa. Illaksi selvisimme hyvin satamaan ja laivaan. Koirat saivat jäädä hyttiin nukkumaan, kun menimme katsomaan Suomi-Slovenia peliä laivan baariin. Ihana loppurentoutus reissulle.

Torstaiaamuna olikin sitten aikamoinen autonpurku, kun tavaraa oli jonkin verran kertynyt, jos jonkinlaista nyssykkää ja pussukkaa. Ja takki oli aika tyhjä, vaikka eipä sitä ollut muuta oikeastaan puolentoista viikon aikana tehnyt, kun istunut autossa. Mahtava reissu, mutta keskustellaan vasta parin viikon päästä ensi vuoden Hollannin MM-kisoista :D 

Teksti ja kuvat: Anni Petäjoki