26.2.2017

Historian ensimmäiset agilityn halli-SM-kilpailut

Viime viikonloppuna 18.-19.2. kisattiin Vantaalla Ojangossa tämän vuoden toiset EO-karsintakilpailut sekä samalla kaikkien aikojen ensimmäiset agilityn halli-SM-kilpailut. ATT:ltä saatiin matkaan upea edustus, kun kisoihin osallistuivat minikoirakoista Sonia Delatte ja shelam Stella, Heidi Kohonen ja shelam Wii, Hanna Häkkinen ja parson Tuure, Marja Karjalainen ja parson Enni, Rita Larjava ja lanhee Poca, medikoirakoista Anne-Mari Piispanen ja kromfo Svingi, Suvi Reini ja koohon Maggie, Fanny Lindfors ja shelam Noona, Jenna Kantola ja shelam Riski sekä maksikoirakoista Suvi Väliharju ja borcol Siro, Kaisa Kivi ja auspai Chili, Anna Laakso ja auspai Nala, Esa Lehdistö ja borcol Becks sekä Mia Tikkanen ja auskel Kasku.  

Kaisa ja Chili


 
Sonia ja Stella

Jokainen koirakko osallistui kolmelle karsintaradalle. Minit ahkeroivat kaikki kolme karsintarataa lauantaina ja minien EO- ja finaalipaikat jaettiin siis jo lauantaina. Medien ja maksien karsintaradat olivat jaettu kahteen päivään niin, että he suorittivat kaksi karsintarataa lauantaina ja yhden sunnuntaina. Sunnuntain karsintaratojen jälkeen päivä jatkui ensin yksilö- ja sitten joukkuefinaaleilla, joissa ratkottiin historian ensimmäiset halli-SM-mitalistit. 
 
Anne-Mari ja Svingi

Jokainen koirakko keräsi karsintaradoilta pisteitä finaalipaikkaansa varten, yksilöihin EO-pistelaskujen mukaisesti ja joukkuetta varten hieman eri laskukaavalla. Yksilöfinaaliin pääsivät mukaan joka säkäluokan 36 parasta koirakkoa ja joukkuefinaaliin joka säkäluokan kymmenen parasta joukkuetta. ATT:ltä yksilöfinaaleihin mineissä tiensä raivasivat Sonia ja Stella sekä Heidi ja Wii ja medeissä Anne-Mari ja Svingi sekä Suvi ja Maggie. Parhaimmat tulokset yksilöissä tekivät Heidi ja Wii ollen sijalla 9. ja Anne-Mari ja Svingi ollen sijalla 17. 


Heidi ja Wii sijoittuivat yksilöissä sijalle 9.

Vauhdikas ja jännittävä joukkuekilpailu käytiin sunnuntain huipennukseksi viestityylillä. Jokaisen joukkueen kolme koirakkoa suorittivat radan peräkkäin lentävällä vaihdolla. Jokaisella joukkueen koirakolla oli eri rataprofiili samalla kentällä. Keskimmäinen radoista oli hyppyrata. ATT:n joukkueista vain minit lunastivat paikan finaaliin, mutta suoriutuivat radoista sitäkin hienommin tuloksin napaten upealla suorituksellaan joukkuepronssia! Jäämmekin odottamaan mielenkiinnolla ensi kesän arvokisoja, jatkuuko ATT:n minijoukkueen hieno mitaliputki. 
 
ATT:n pronssia voittanut minijoukkue
Kuvat: Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi (julkaistu kuvaajan luvalla)

18.2.2017

Kouluttajakokemuksia Agilityn perusteet -kurssilta


Kouluttajakollegani Kaisa Saarisen kanssa olemme kummatkin kouluttaneet koiriamme jo muutamia vuosia Silvia Trkmanin opein käymällä hänen nettikurssejaan pentukursseilla, agilityn perusteissa ja juoksukontakteissa. Lisäksi olemme molemmat sitä mieltä, että agilityn kuuluu ehdottomasti olla hauskaa ja äänekästä. Emme myöskään koskaan voi olla paasaamatta liikaa koirien kehonhallinnan ja agilitya varten tehtävän pohjatyön merkityksestä, varsinkin kun kyse on pennuista ja nuorista koirista.

Niinpä päädyimme yhdistämään tietotaitomme ja aloitimme alkuvuodesta 2016 ATT:llä jäsenien pennuille ja nuorille koirille tarkoitetun kurssin, jossa tarkoitus oli ensimmäiset kuukaudet keskittyä koirien oppimisen, kehonhallinnan ja keskinäisen suhteen kehittämiseen opettamalla koirille erilaisia temppuja naksutinta apuna käyttäen. Vasta tämän jälkeen siirryimme varsinaisesti agilityn perusteiden pariin, missä kulmakivenä oli opettaa koirille ensin tiukkojen käännösten perusteet ennen siirtymistä juoksemaan hyppyjä suoraan ja miettimään muuta esteopetusta.

"5 most important things"

Silvia Trkmanin tapa opettaa agilitya perustuu naksuttimella sheippaamiseen ja oikean toiminnon merkkaamiseen. Kaikki aloitetaan siitä, että koiralle opetetaan erilaisia temppuja ja leikkejä, jotka sekä kehittävät koiran kehonhallintaa ja takajalkojen tajuamista että opettavat ohjaajia oppimaan, miten heidän koiransa oppivat asioita. Lisäksi moni temppu toimii ihan suoraan alkeistasona jollekin agilityyn liittyvälle toiminnolle, esim. liikkuvien kohteiden koskeminen = keinun alkeet ja tolpan kiertäminen molempiin suuntiin suullisella käskyllä = tiukat käännökset hypyillä. Nämä muodostavat hyvän pohjan sekä turvallisemmalle agilitylle että hyvälle suhteelle koiran ja ohjaajan välillä. On myös tärkeää opettaa koira juoksemaan täysillä pää alhaalla varsinkin, jos koira ei tee sitä luonnostaan.




Ensimmäinen asia, mitä koiralle opetetaan esteillä on siivekkeen kiertäminen eli tolpan kierto yleistetään siivekkeen kierroksi. Erilaisin perusharjoituksin vahvistetaan koiralle ajatusta hypylle kokoamisesta suullisella käskyllä aloittaen tietenkin ensin ilman rimaa ja myöhemmin nostaen rimaa pikkuhiljaa ylöspäin taitojen karttuessa. Samalla koiralle opetetaan myös hyppyjen lukitseminen kaukaakin ja ohjaajan liikkeen sietäminen. Lisäksi koiralle opetetaan tässä vaiheessa myös putkieste, jonka harjoittelun yhteydessä opetetaan käteentulo ja eteenmeno suullisella käskyllä. Samalla harjoitteluun lisätään heti erotteluharjoitukset kuuntelutaitojen ja hallinnan vahvistamiseksi.

Kun koira osaa erilaisissa lyhyissä ratapätkissä koota tiukasti hypyille, opetetaan koiralle suoraan hyppääminen, mutta edelleen koiralle muistutetaan välillä kokoamisen ja kuuntelun tärkeydestä ottamalla väliin myös kääntymistä. Suoraan hyppäämisen jälkeen koiralle opetetaan vaiheittain serpentiini, joka on myös yksi tärkeimmistä harjoituksista. Vasta tässä vaiheessa otetaan mukaan takaakiertoharjoitukset, joissa tarkoituksena opettaa koira aina hyppäämään este takaa ohjaajan sijainnista huolimatta. Sen jälkeen opetetaan välistäveto, joka oikeastaan on hypylle kokoamisen ja käteentulon yhdistelmä.

Jos koiralle on opetettu kunnolla kaikki edellämainittu, periaatteessa koiralle ei tarvitse erikseen opettaa mitään erityisiä ohjauksia. Ohjaaja voi valssata, tehdä persjättöjä, takaaleikkauksia, niistoja, pakkovalsseja, päällejuoksuja ym. ohjauksia ja koira osaa lukita esteet suullisella käskyllä ja lukea rytmitystä. Erikseen on tietenkin opetettava kontaktit ja kepit. So simple is that!


Alkuvuodesta 2016 aloittanut alkeiskurssimme kokoontui viikoittain tapaamisiin hallille, mutta kurssin pääideana oli, että ohjaajat itsenäisesti opettelisivat kotiläksyiksi annettuja temppuja/agilityharjoituksia koiriensa kanssa, videoisivat niitä ja lähettäisivät videoitaan facebookiin perustettuun suljettuun ryhmään, jossa me kouluttajat voisimme niitä kommentoida ja muutkin kurssilaiset oppia toistensa videoista. Tavoitteena oli saada ohjaajat myös analysoimaan omaa treenaamistaan ja oppimaan jatkossa treenaamaan enemmän itsenäisesti ja tekemään heille annettuja kotiläksyjä tapaamiskertojen välillä.

Kurssin edetessä huomasimme, että Trkmanin tapa opettaa asioita ja/tai ylipäätään itsenäisemmän treenaamisen tapa ja videointi eivät ottaneet niin hyvin tuulta alleen kuin olimme ajatelleet. Tyyli oli uusi ja erilainen, mihin aikaisemmin oli varsinkin tällä seudulla totuttu, joten jouduimme käyttämään jonkin verran aikaa ja vaivaa selittääksemme, miksi asiat kannattaa tehdä niin kuin opetamme. Jossain vaiheessa toiset koirakot kehittyivät ja osa ohjaajista omaksui uusia asioita toisia nopeammin, mihin olimme alunperin varautuneetkin, koska mukana oli eri-ikäisiä nuoria koiria ja erilaisen taustan omaavia ohjaajia. Koska olimme aina molemmat kouluttajat paikalla, pystyimme kuitenkin varioimaan harjoituksia eri vaiheessa oleville koirille. Kurssin loppupuolella tasoerot kuitenkin selkeästi kaventuivat ja pystyimme teettämään jo samojakin harjoituksia koko ryhmälle.

Kevätkauden jälkeen halusimme jatkaa vielä ainakin toisen kauden saman ryhmän kanssa, koska monella uuden asian omaksuminen vei aikaa ja meillä oli vielä monta perusasiaa käymättä läpi. Ryhmäläisten toiveesta jatkoimme harjoittelua joka toinen viikko (yhtä koirakkoa lukuunottamatta) syksyllä 2016, jolloin paneuduimme jo tutun kääntymisen lisäksi muihin Trkmanin ”metodin” kulmakiviin eli serpentiinin ja itsenäisten takaakiertojen opettamiseen. Kävimme läpi myös kujakeppejä, keinua sekä rengasta ja muita erikoishyppyjä. Loppukurssista kokeilimme myös takaaleikkauksia ja persjättöjä. Kaikki koirakot suoriutuivat loppuvuodesta pienistä ratapätkistä, jotka sisälsivät putkia ja erilaisia hyppyesteitä. Moni koirakoista ei käynyt juurikaan tai kävi muutaman kerran itsenäisesti treenaamassa tapaamiskertojen välillä, joten edistyminen oli vähän hitaampaa kuin olimme alunperin ajatelleet. Toki kyse oli nuorista koirista, joten hidas tahti oli sinällään ihan hyväkin.




Tammikuussa 2017 ryhmästä jatkoi vielä kaksi koirakkoa viimeiselle kaudelle, jossa päädyimme keskittymään viemään keppien opetusta eteenpäin ja miettimään kontaktiopetusta. Molemmat jatkajat halusivat lähteä opettelemaan juoksukontakteja, mutta se onkin sitten ihan oma tarinan aiheensa :)


Syksyllä 2016 päädyimme aloittamaan vielä toisen alkeisryhmän, johon otimme mukaan nuorempia pentuja kuin aikaisemmalla kurssilla tarkoituksena edetä hitaammin ja panostaa perusteisiin vieläkin enemmän. Tälläkin kurssilla huomasimme, että videointi ja itsenäinen treenaus on monelle uutta ja ehkä vähän hankalaakin vähäisten iltatreenimahdollisuuksien takia eikä alkuperäinen idea muiden videoista oppimisesta edelleenkään ole täysin toteutunut. Kuitenkin tälläkin kurssilla nähtiin jo viime vuonna huikeita kehityskaaria ja kehitys jatkuu edelleen vuonna 2017, kun koko ryhmä jatkoi seuraavalle kaudelle.

Mitä näistä ja ensimmäisen kurssin koirakoista tulee ja omaksuvatko ohjaajat uudenlaisen ohjaustyylin itselleen, joka ei välttämättä sovi kaikille, se jää nähtäväksi tulevina vuosina. Kaupalliselle puolellekin on nyt rantautunut samantyylistä opetus- ja ohjaustapaa, minkä näemme kouluttajina vain positiivisena asiana. Enää ei olekaan niin kummallista opettaa koiralle asioita tai hokea radalla siksiksikkiä, taktaktakkia tai muita kummallisia käskyjä :)

Väliotsikot toimivat linkkeinä Silvia Trkmanin aiheeseen liittyviin artikkeleihin.

Teksti: Johanna Suuronen

10.2.2017

Esittelyssä ATT:n yhteistyökumppani HelsiTar


Tuttuakin tutumpi näky ATT:n kisoissa on koiratakkeja ja treeniliivejä kaupitteleva Tarja Helsi-Ojaranta. Moni harrastaja on saanut ensikosketuksensa agilitya varten suunniteltuihin asusteisiin Tarjan tuotteiden kautta ja varsinkin nuoremmille harrastajille ei ehkä tule edes mieleen, että aina ei noitakaan harrastamiseen kiinteästi liittyviä tuotteita ole ollut olemassa.

Tarja aloitti ATT:ssä agilityn harrastamisen Suopohjan pellolla olleella kesäharjoittelupaikalla vuonna 2002. Silloisena harrastuskoirana oli dalmatiankoira Pinja, jolle Tarja antaa suuren merkityksen oman koiraharrastustuotevalikoimansa kehittelyssä. Ilman Pinjaa ei olisi noita tuotteita ja ilman Pinjaa ei olisi Helsittaren tuotemerkkiä ja yritystä.

Tarja ja Pinja edustusvaatteissa keväällä 2003
Ensin alkuun Tarja oli töissä toisessa vaatetusalan yrityksessä. Harrastamisensa alkuvaiheessa hän oli ilmaissut kiinnostuksensa silloiselle puheenjohtajalle Jaana Arolle valmiudestaan tehdä koiraliivejä ja edustusvaatteita, mutta tuossa vaiheessa ATT:ssä oli sovittu yhteistyöstä Nuttutiimin kanssa edustusasuista ja Minna Koskisen kanssa koiraliiveistä. Niinpä Tarja aloittikin tekemällä omat ATT:n väreissä olevat vaatteet ja Pinjan koiratakin 2003. Ensimmäinen ulkopuolinen pyyntö tuli Sari Kurmanilta, joka pyysi Tarjaa tekemään hänelle treeniliivin. Vähitellen harrastajien kiinnostus kasvoi ja tilauksia alkoi virtaamaan eri harrastajilta. Vuonna 2006 oli sitten aika perustaa ihan ihka oma yritys HelsiTar ja niin työt vieraan palveluksessa vähitellen jäivät ja Tarjasta tuli yksityisyrittäjä. Yrityksensä logoon Tarja valitsi jo tuolloin ATT:n väreihin sointuvasti musta-oranssin, millä hän halusi korostaa seuran ja yrityksensä yhteistyötä. Seuran jäsenet ovatkin saaneet aina alennusta Helsittaren tuotteista.

Tarja on aina ollut kiinnostunut tuotteiden kehittelystä, niinpä ei ole lainkaan ihme, että jo Helsittaren alusta alkaen hän on kehitellyt tuotteita aivan omalla tavallaan ja pyrkinyt tekemään täysin oman mallistonsa. Alusta alkaen hän on koiraliiveissä kiinnittänyt huomiota siihen, että koira pystyisi liikkumaan kunnolla. Hänestä onkin kysymys aivan eri tuotteista, kun puhutaan monissa koiraliikkeissä kaupan olevista standardimitallisista tuotteista tai hänen valmistamistaan koiran yksilöllisiin mittoihin perustuvista tuotteista. Koiratakeissa on syytä huomioida myös rotu, sekä materiaalien että käytettävyyden osana. Tärkeää on, että koiravaatteissa niiden kantaja myös tykkää olla. Tästä syystä Tarja on jo vuosia sitten luopunut mm. fleecestä, josta ihmiset kyllä tykkäävät, mutta joka on aivan liian sähköinen materiaali koirien käyttöön. Hyvässä koiratakissa on myös säänkestävä päällinen ja kunnon vuori. Tuotteissaan hän haluaa korostaa laatua. Heijastimet vastaavat työvaatteissa käytettävien heijastimien tasoa, jotka kestävät paremmin pesua sekä antavat hyvän heijastavuuden.

Tarja ja Pippa työn touhussa

Kun Tarjan yritys HelsiTar aloitti voimallisesti treeniliivien valmistuksen 2006, meni hänellä alkuun yli puoli vuotta mallin kehittelyyn. Siihen asti markkinoilla oli nähty lähinnä enstex-kankaasta valmistettuja liivejä. Tarja oli oman käsityksensä mukaan ensimmäinen, joka alkoi valmistaa agilityyn soveltuvia tuotteita mikrokuidusta. Tämä etulyöntiasema kesti muutaman vuoden ennen kuin kilpailijat ehtivät seuraamaan Tarjan ideointia.

Tarjan ehkä innovatiivisin tuote on ollut vyönä lantiolle kietaistava treenitasku. Senkin osalta Tarja vastasi harrastajan toiveisiin, kun Julia Kärnä oli pyytänyt jotain tuotetta, joka ei hiostaisi niin paljon kesäaikaan. Kun tuote sitten oli valmis ja lähetettiin Julialle koekäyttöön, hän ihastui siihen välittömästi. Puolisen vuotta tuote kuitenkin ensi alkuun aiheutti hieman hilpeyttä ja kysymyksiä, että mikä mekko tuo on. Vähitellen harrastajat kuitenkin huomasivat tuotteen käytännöllisyyden ja edut. Muutamassa vuodessa se sai kuitenkin myös kilpailevia tuotteita, mutta kaikesta huolimatta voidaan Tarjaa pitää tuon tuotteen äitinä. Niin onnistunut treenitasku on ollut, että Tarjan mies on saanut sitä myytyä myös muutamiin Euroopan maihin, joten ei kannata hämmästyä, jos näette niitä myös vaikkapa Norjassa tai Ranskassa.

Vaikka Helsittaren tuotteiden kehittely on alkanut agilityn parista, myös muut koiraharrastajat ovat huomanneet Tarjan valmiuden ja kyvyn tehdä ja kehitellä harrastukseen sopivia tuotteita. Tarjalla on nykyisin tuotteita myös vaikkapa pelastuskoiraharrastajille ja vepeen tai tokoon. Kuitenkin ATT:n jäsenillä on ollut suurin rooli uusien tuotteiden esitestaajina ja ideoiden antajina, mistä Tarja on ollut todella kiitollinen. Mitähän innovaatioita saamme odotella häneltä seuraavaksi agilityyn. Jokainen voi itsekseen pohtia harrastus- ja koiravaatteisiin liittyviä ongelmia ja heittää pallon Tarjalle. Uskon, että sieltä monesti löytyy ratkaisu, jos ei ihan heti, niin pienen ajan kuluttua.

Pörri ja Pippa esittelevät HelsiTar-takkien kestävyyttä
Nykyään Tarjan harrastuskoirina toimivat dalmatiankoirat Pippa ja Pörri, jotka myös testaavat mielellään emäntänsä uusi innovaatioita. Tarjan voit bongata ATT:n hallilta joko harrastamasta omien koiriensa kanssa, kouluttamasta harrastajaryhmäänsä tai myyntipisteeltään useista kisoistamme. Kannattaa ehdottomasti tutustua myös kattaviin nettisivuihin www.helsitar.com









Tekstin pohjana on käytetty Ismo Teivaisen kirjoitusta.


3.2.2017

Haastattelussa Heidi Viitaniemi

Tuomari/kouluttaja-haastatteluun toisena pääsi Heidi Viitaniemi.

Heidillekin esitettiin samat kysymykset kuin Petterille ja näin Heidi vastasi.


Heidi ja Ruuu
Kertoisitko kuka olet ja mitä teet? Miten olet päätynyt lajin pariin?

Heidi Viitaniemi, syntyperäinen Tamperelainen, joka on päätynyt Turkuun. Koulutukseltani olen evoluutiobiologi ja vuosi sitten aloitin työt Helsingin Yliopistolla tutkijana.

Mitä koiria sinulla on ja millä koiralla kisaat nyt?

Tällä hetkellä taloudesta löytyy vain sileäkarvainen collie Ruuu ja hänen kanssaan kisataan toistaiseksi vielä 1 luokassa.

Mitä hyviä puolia haluaisit tuoda esille koirissasi?

Paras reenikaveri ikinä mitä kuvitella saattaa, tinkimätön ja opettavainen. Kiitos kuuluu kasvattajalle!



Millainen on taustasi kouluttajana ja mitä ajatuksia sinulla on kouluttamisesta?

Ensi kosketukseni agilityyn tuli toisen pitkäkarvaisen collieni Mandyn myötä, sillä ensimmäisen kanssa harrastaminen jäi vähälle koiran sairauden takia. Vuosi taisi olla -95. Agility vei mennessään ja päädyin myös kouluttamaan sekä kouluttautumaan kouluttajaksi ja ylitoimitsijaksi. Kouluttanut olen jo kauan ja pidän kouluttamista tärkeänä. Vuosien kuluessa oma näkemys kouluttamisesta on tosin muuttunut paljon.

Millainen kouluttaja olet?

Tätä pitäisi kysyä ryhmäläisiltäni. Toivon olevani reilu ja selkeä sekä tarjoavani perustellusti asiat ja vaihtoehdot.

Mikä on parasta kouluttamisessa?

Ilo koulutettavan Ahaa! -hetkistä sekä onnistumisista.

Mikä on parasta agilityssa?

Kaikki, se on niin kokonaisvaltaista.

Olet kouluttautunut tuomariksi, mikä sai sinut kiinnostumaan tuomaroinnista?

Kun collieni Tilda jäi eläkkeelle kolmosista -07, kisasin hetken veljeni colliella Isalla. Kuitenkaan toisen koiran aika ei ollut vielä. Tuomarointi tuntui kiinnostavalta uudelta ulottuvuudelta rakkaaseen lajiin.


 
Millaista on olla tuomari?

Vastuullista on ensimmäinen mitä tulee mieleen. Eläydyn vahvasti kisaajien suorituksiin ja välillä kisapäivät ovat tunteiden vuoristorataa. Eniten koen tuomaroinnin kuitenkin palkitsevana, sillä jokaisesta tuomarointipäivästä jää aina jotain itselle päivän suorituksista.

Millaisena näet agilityn tulevaisuuden kilpailijana, tuomarina ja kouluttajana?

Välillä jännittää, mutta koetan uskoa, että agility selviää myllerryksestä. Agility on nykyään urheilua, jos katsoo koirakkoa. Ja paluuta 90-lukulaiseen harrastamiseen tuskin tapahtuu. Suurin mysteeri, mitä olen pohtinut, on seuratoiminta ja miten se nivoutuu yhteen agilityn muutoksen kanssa. Seurat ovat olleet vahvasti luomassa puitteita harrastukseen, mutta nykyään harrastusmahdollisuudet ovat jo paljon laajemmat.

Paras muisto kisaajana, tuomarina ja kouluttajana?

Mieleenpainuvia kisoja on monia, mutta vuoden 2014 ensimmäiset JSP-SM kisat jäivät mieleen niissä olleen mahtavan tunnelman ja kisaajien kannustuksen myötä. Kouluttajana puolestaan mieleenpainuvia hetkiä tulee niin paljon, että ei yhtä pysty nostamaan ylitse muiden.

Haastattelun toteutti Meri Johansson