26.2.2017

Historian ensimmäiset agilityn halli-SM-kilpailut

Viime viikonloppuna 18.-19.2. kisattiin Vantaalla Ojangossa tämän vuoden toiset EO-karsintakilpailut sekä samalla kaikkien aikojen ensimmäiset agilityn halli-SM-kilpailut. ATT:ltä saatiin matkaan upea edustus, kun kisoihin osallistuivat minikoirakoista Sonia Delatte ja shelam Stella, Heidi Kohonen ja shelam Wii, Hanna Häkkinen ja parson Tuure, Marja Karjalainen ja parson Enni, Rita Larjava ja lanhee Poca, medikoirakoista Anne-Mari Piispanen ja kromfo Svingi, Suvi Reini ja koohon Maggie, Fanny Lindfors ja shelam Noona, Jenna Kantola ja shelam Riski sekä maksikoirakoista Suvi Väliharju ja borcol Siro, Kaisa Kivi ja auspai Chili, Anna Laakso ja auspai Nala, Esa Lehdistö ja borcol Becks sekä Mia Tikkanen ja auskel Kasku.  

Kaisa ja Chili


 
Sonia ja Stella

Jokainen koirakko osallistui kolmelle karsintaradalle. Minit ahkeroivat kaikki kolme karsintarataa lauantaina ja minien EO- ja finaalipaikat jaettiin siis jo lauantaina. Medien ja maksien karsintaradat olivat jaettu kahteen päivään niin, että he suorittivat kaksi karsintarataa lauantaina ja yhden sunnuntaina. Sunnuntain karsintaratojen jälkeen päivä jatkui ensin yksilö- ja sitten joukkuefinaaleilla, joissa ratkottiin historian ensimmäiset halli-SM-mitalistit. 
 
Anne-Mari ja Svingi

Jokainen koirakko keräsi karsintaradoilta pisteitä finaalipaikkaansa varten, yksilöihin EO-pistelaskujen mukaisesti ja joukkuetta varten hieman eri laskukaavalla. Yksilöfinaaliin pääsivät mukaan joka säkäluokan 36 parasta koirakkoa ja joukkuefinaaliin joka säkäluokan kymmenen parasta joukkuetta. ATT:ltä yksilöfinaaleihin mineissä tiensä raivasivat Sonia ja Stella sekä Heidi ja Wii ja medeissä Anne-Mari ja Svingi sekä Suvi ja Maggie. Parhaimmat tulokset yksilöissä tekivät Heidi ja Wii ollen sijalla 9. ja Anne-Mari ja Svingi ollen sijalla 17. 


Heidi ja Wii sijoittuivat yksilöissä sijalle 9.

Vauhdikas ja jännittävä joukkuekilpailu käytiin sunnuntain huipennukseksi viestityylillä. Jokaisen joukkueen kolme koirakkoa suorittivat radan peräkkäin lentävällä vaihdolla. Jokaisella joukkueen koirakolla oli eri rataprofiili samalla kentällä. Keskimmäinen radoista oli hyppyrata. ATT:n joukkueista vain minit lunastivat paikan finaaliin, mutta suoriutuivat radoista sitäkin hienommin tuloksin napaten upealla suorituksellaan joukkuepronssia! Jäämmekin odottamaan mielenkiinnolla ensi kesän arvokisoja, jatkuuko ATT:n minijoukkueen hieno mitaliputki. 
 
ATT:n pronssia voittanut minijoukkue
Kuvat: Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi (julkaistu kuvaajan luvalla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti