22.1.2017

Haastattelussa Petteri Kerminen

Blogissa on tarkoitus tulevaisuudessa esitellä seurassamme vaikuttavia ja harrastavia henkilöitä.

Aluksi haastatteluun pääsivät oman seuran tuomarit, jotka myös kouluttavat. Heistä ensimmäisenä haastateltavaksi pääsi Petteri Kerminen.

Petteri muutti vasta vuosi sitten tänne suunnalle ja tuli ATT:n jäseneksi. Tässä lukijoidemme iloksi Petterin ajatuksia ja taustoja.



Petteri
Kertoisitko kuka olet ja mitä teet? Miten olet päätynyt lajin pariin?

Olen Petteri Kerminen, kohta 47v. Koulukseltani olen LVI-insinööri ja tietotekniikan DI. Arkityössäni valvon kaarinalaisten rakennusten LVI-asioita sekä vastaan samalla alalla kaupungin omasta rakennuttamistyöstä.

Agilityn pariin johkaannuin vuonna 2004 silloisen puolisoni aloittaessa agilityharrastustaan.


Mitä koiria sinulla on ja millä koiralla kisaat nyt?

Minulla on kohta 11-vuotias kooikerhondje Bitti. Viime keväänä Bitti sairastui haimatulehdukseen, jonka lääkityksen vuoksi agilitytreenit ja -kilpailut ovat Team Bitterin osalta nyt historiaa. En siis treenaa enkä kisaa agilityssa tällä hetkellä.


Mitä hyviä puolia haluaisit tuoda esille koirissasi?

Bitti on ollut äärimmäisen kuuliainen koira radalla. Bitti kuunteli ja seurasi ohjaustani radalla silmät ja korvat tarkkoina. Tarkkaavaisuus söi nopeutta, mutta puomin kontakteja lukuun ottamatta radat olivat usein lähes virheettömiä. Bitti pienokainen pääsi muutaman kisan verran uransa lopulla kisaamaan mineissä. Vauhti radoilla kasvoi, vaikka koira oli silloin jo yli 9-vuotias.

Millainen on taustasi kouluttajana ja mitä ajatuksia sinulla on kouluttamisesta?

Koulutustaustani on ihmiskouluttamisessa. Olen opettanut Tampereen teknillisessä yliopistossa 15 vuotta. Lisäksi olen hiihtovalmentaja. Agilitya koulutin jo 2005, eli vuotta ennen kuin oma ensimmäinen koirani edes syntyi. Agilityssa olen kouluttautunut suorittamalla kaikki Sagin koulutustarjonnan kurssit. Korkein “oppiarvoni” on Tason 2 agilityvalmentaja. 
 
Valmennuksissa pyrin löytämään koirakoiden vahvuudet ja niitä hyödyntämällä vahvistamaan heidän onnistumisiensa todennäköisyyttä.


Bitti

Millainen kouluttaja olet?

Olen kuunteleva ja kannustava. Käytän narratiivista lähestymistä suorituksen analyysissä. Ohjaaja saa itse oivaltaa, koska silloin oppiminen on tehokkaampaa. Myös muut ryhmäläiset toimivat vertaiskouluttajina ideoiden toimivia ratkaisuja ratojen ongelmakohtiin. Valmennuksessa en keskity ohjaustekniikoihin, eli siihen mitä ohjaaja tekee, vaan koiran reittiin / linjoihin eli siihen, mitä koiran halutaan tekevän radalla.


Mikä on parasta kouluttamisessa?

Koulutus on minulle yksi kiinnityspiste agilityyn ja yhdistystoimintaan. Tämä on myös yksi keino pitää yllä omaa tuntumaa lajiin, vaikka en itse treenaa enkä kisaa tällä hetkellä. Parasta agilityvalmennuksessa on se, että näkee oman ryhmän edistyvän.


Mikä on parasta agilityssa?

Parhaimmillaan agility on henkeäsalpaavaa ohjaajan ja koiran yhteistyötä. On upeaa nähdä, että erilaiset koirakot voivat menestyä lajissa.


Olet lähtenyt kouluttautumaan tuomariksi, mikä sai sinut kiinnostumaan tuomaroinnista?

Olen innostuja ja periksiantamaton päämääräni suhteen. Olin vuoden 2004 syksyllä epävirallisissa agilitykisoissa katsojana. Ihastuin heti siihen, mitä kaikkea tuomarin tehtäviin kuului. Päätin silloin, että minusta tulee joskus tuomari. Sain pääsyvaatimukset kasaan niin, että pääsin vuoden 2013 tuomarikurssille.


Millaista on olla tuomari?

Agilitytuomarin tehtävä on kokonaisuutena vaativa. Pitää jaksaa olla tarkkana koko tuomarointirupeama, joka saattaa kestää jopa kahdeksan tuntia. Sitä ennen ja/tai sen jälkeen on vielä autolla ajoa. Pisimmillään olen tehnyt tuomarointimatkan Porista Varkauteen (390km/suunta) yhtenä vuorokautena. Kotona oli sen jälkeen väsynyt olo.

Tuomarina pääsee vaikuttamaan lajin kehitykseen monipuolisesti. Olemalla mukana sääntökehitystyössä voi luoda lajin tarkkoja suuntaviivoja. Omalla ratasuunnittelulla pystyy vaikuttamaan siihen, minkälaisena haluaa nähdä agilityn. Itse suosin vauhdikasta ratasuoritusta ja ohjaajan luottamusta koiran taitoihin. Radoilleni tyypillistä on se, että koiran itsenäiset kontaktit ja pujottelu helpottavat ohjaajan työskentelyä.
Joskus tuomaroidessa tekee mieli sanoa rataantutustumisessa, älkää nyt menkö sitä puolta, sieltä tulee hylkyjä, mutta niinhän ei tuomari tee.

Näiden muutaman tuomarointivuoden jälkeen osaa arvostaa jo eri asioita kuin aluksi. Enää paras buffetti ei ole makein ;-) Tuomarointipäivän ruokailu ei ole aina ihan ravitsemusoppien mukaista, mutta pieniä annoksia, vaikka sitten mokkapaloja ja voileipiä, pitkin päivää on parempi, kuin iso lautasellinen ruokaa kerran keskellä päivää. Arjessa ruokavalioni on lähes perunaton ja pastaton, mutta kisoissa syön kyllä keittoja ja kiusauksia. Ilahduttavasti muutamat kisajärjestäjät ovat huomioineet tämän lihaisalla tai juustoisella salaatilla. Onpa kerran tullut catering-palvelusta minulle lämmitysvalmiit annokset, joissa oli hirvilihapullia ja haukimureketta höyrytetyillä kasviksilla.


Millaisena näet agilityn tulevaisuuden kilpailijana, tuomarina ja kouluttajana?

Tulevaisuudessa kilpailijan roolissa koiran osaaminen ja ohjaajan liikkuminen ovat keskiössä. Koiran kouluttamisessa on nyt aivan eri taso kuin tutustuessani lajiin. Iloisuus tekemisessä on tärkeää.

Tuomarina haluan nähdä radalla huikeita suorituksia ja tiukkaa taistelua, mutta iloisella mielellä. Ohjaajan vastuu siitä, että koira menee radalla turvallisesti, on tärkeää. Haluan välittää sitä viestiä, että tuomari suunnittelee radan turvalliseksi tiettyä reittiä pitkin. Ohjaajan pitää osata arvioida parasta reittiä miettiessään se, miten oma koira liikkuu siellä.

Kouluttajana näen toivottavasti tulevaisuudessa valmennettavieni kehittyvän edelleen ja menestyvän kisoissa ja saavan agilitysta iloa elämäänsä.


Paras muisto kisaajana, tuomarina ja kouluttajana?

Hyviä muistoja on niin paljon, että niistä yhden nostaminen muiden yläpuolelle on vaikeaa.

Agirodussa Ylöjärvellä vuonna 2008
Kisaajana minulla on kolme momentumia, kuten Tami sanoisi. Otan niistä varhaisimman, jota ei tarvitse selittää myöskään niin paljon kuin kahta muuta. Ylöjärven Agirotu 2008 ja siellä FAO-rata Pasi Tannerin tuomaroidessa. Bitti saavutti sijan 4 kisassa, jossa oli tuolloin hurja osallistujamäärä, yli 100.

Tuomarina parhaat hetket ovat niitä, jotka todella liikuttavat. Ne ovat niitä, joissa ohjaaja on koiransa kanssa samassa kuplassa tsempaten toinen toisiaan. Poimin tähän VAS:n kisoista, muistaakseni vuodelta 2015, vanhemman herran, joka hylkääntymisen jälkeen tsemppasi koiraansa loppusuoralla yleisön taputtaessa ja hurratessa. Se oli agilityn yhteisöllistä iloa ja myötäelämistä.

Kouluttajana hienoja kokemuksia on ollut ne hetket, jolloin omat valmennettavat ovat nousseet osaamisessa ja suoritusvarmuudessa uudelle tasolle. Näistä poimin Porista Wecan ajoilta Pirjo Ekholmin ja samojedi Rosen. Vuosien yhteisen aherruksen jälkeen Rose sai vauhtia ja varmuutta niin, että he nousivat kolmosluokkaan.

Haastattelun toteutti Meri Johansson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti